Eilen tein piirakkaa. Apuna oli tämä ohje, mutta sävelsin sen mukaan mitä kotoa löytyi.

Koska minulla ei ole peruna-sipuliseosta, tein sitä itse. Tein neljästä perunasta tikkuja, samoin isosta sipulista ja muutaman valkosipulinkynnen kuutioin.

Sulatin piirakkapohjan, kaulin sen pulikalla ja laitoin esipaistoon uuniin sillä aikaa, kun pehmensin kasvis-juurekset kinkkusuikaleiden kanssa paistinpannulla.

IMG_0001.jpg

Värikästä.

Kun pohja oli esipaistettu ja täyte pehmennetty sekä munamaito odottamassa, laitoin ne uunipannulle. Koska ei ollut juustoa raastettavaksi, laitoin purkillisen yrttijuustoa lusikalla pinnalle makua antamaan. Mausteenakin oli vain omaa yrttisuolaani, eikä persiljaakaan enää ollut pakastimessa.

IMG_0003.jpg

Siellä se nyt on.

IMG_0005.jpg

Paiston aikana katoin pöydän.

IMG_0006.jpg

Ja tässä piirakkani uunista tulleena leikkuulaudalla. Jätin sen vähäksi aikaa peiton alle maustumaan, tasaantumaan ja jäähtymään.

IMG_0001.jpg

Oli niin nälkä, etten muistanut ottaa siitä kuvaa lautasella, mutta kun äsken keitin teetä, lämmitin yhden palan pöhöttimessä, lisäsin puolukkahilloa ja maustekurkkua lisukkeeksi ja sitten vain nautittiin.

Sellaista nyt tällä kertaa.

Ruusuperhonenallekirjoitus.jpg