winter - Free animated GIF - PicMix

Olen nyt täällä asuessani saanut kierrättää kaiken. Pihalla on sen seitsemän sortin molokkia, astiaa ja laatikkoa. Ensin pudotan molokin nieluun kartongit, seuraavaksi nakkaan sekäjätteet toisen molokin kitaan. Pitemmän ajan seison pikkumolokin vieressä ja syötän sille lehdet kuin työntäisin postia luukusta sisään. Seuraavaksi pujotan läpän alle lasit, kolautan metallit omaan astiaansa, tyhjennän oman pikkusankoni biojätteeseen. Mutta eniten menee punaisessa ruusuntuoksuisessa muovikassissa tavaraa muovijätelaatikkoon. On ihmeellistä, kuinka paljon muovijätettä kertyy yhdenkin hengen taloudessa viikon aikana!

Ja vielä keittiössä on ollut jo vuoden ajan pahvilaatikko, jossa ovat sähkölaitejätteet (mm. skanneri, pari tuikkuketjua, reititin ja piuhoja). En edes tiedä, minne ne pitäisi viedä ja kun kävellen joutuisin ne kantamaan, ei taida onnistua. Täällä ei taida keväisin kulkea erillistä autoa, joka keräisi ongelmajätteitä tai pihalle tuoda lavaa, johon sellaisia voisi viedä.

Pitääkin muistaa tyhjentää paristot Salen eteisen keräyslaatikkoon seuraavalla kerralla. Pringles-purkki on kohta täynnä. Päällystin sen hologrammitarralla, että on kauniimpi katsella hyllyssä. :)

Mutta nyt palaan sukkien pariin. Kokeilutin sitä valmistunutta sopivaan jalkaan eilen ja huomasin, että kannattaa tehdä toisenlainen kärkikavennus. Puran siis kärjen valmiista sukasta ja teen uudenlaisen, kunhan saan tämän toisen valmiiksi ensin. Mutta siitä myöhemmin.

winter animated bg hiver fond gif, winter , sun - Free animated GIF - PicMix

Nyt toivotan aurinkoista keskiviikkoa!

Ruusuperhonenallekirjoitus.jpg