ensimm%C3%A4inen%20adventtikynttil%C3%A4

Ensimmäinen adventti ja saa laulaa Hoosiannaa.

Ja sytyttää ekan kynttilän neljästä (minulla led-kynttilä). Toivon kynttilän. Piti ihan tarkistaa, mikä kynttilä on mikin.

Toivo, rauha, rakkaus, ilo. Siinä järjestyksessä ne ovat.

On niin tavallista toivoa rauhaa, mutta sitä kait kaikki nyt toivovat.

Itse toivon tällä hetkellä eniten valkoista joulua, joulurauhaa ja paljon jouluhaleja. ♥

pukki%20ja%20muori.jpg

Toisaalta jotain tuntuu puuttuvan, sillä ei tunnu yhtään siltä kuin ennen. Että joulu olisi tulossa. En tiedä, mikä tai mitä puuttuu. Onhan meillä lunta 15 cm, pakkasta ihan omiksi tarpeiksi, kadut koristeltu havuköynnöksin ja valoin.

Ehkä olen tulossa vanhaksi tai sitten puuttuvat ne kaikki entisajan tuoksut, kun sain vielä tehdä piparitaikinoita ja leipoa joulua kaikkine mausteineen. Iän myötä pahenevat ristikkäisallergiat ovat riisuneet ruokavaliotani niin runsaalla kädellä, että tuntuu, ettei kohta saa syödä mitään. Ei ainakaan mitään hyvää, tuoksuvaa ja maistuvaa. ;(

Ja jostain syystä valvon aivan liikaa. Menin illalla nukkumaan ihan ajoissa, mutta 1,5 tunnin päästä herään joka kerta. Siispä nousin ylös, leivoin sämpylöitä ja luin varhaisjakajan tuomaa postia. Kirjoitin pari korttia, katselin torikameran taksijonoa, kävin parvekkeella tähyilemässä taivasta.

Tässä tunnin sisällä menen taas narraamaan unta sänkyyni, sillä en haluaisi Tenoxiakaan joka ilta ottaa. Ei se auta kumminkaan. Sen avulla sain unta kaksi tuntia viikolla parina yönä. Nuijanukutusta tässä kaipaisi!

Edit klo 07: Eipä tullut uni kahteen tuntiinkaan, joten nousin ylös. Prisma aukeaa yhdeksältä, joten lähden puoli yhdeksältä kävelemään hiljaksiin sinne päin ja käyn tutkimassa, josko siellä myydään niitä sitruunakeksejä, joita ed. asuinpaikkani lähikaupassa oli. Ja haen sen paketin Prisman eteisen automaatista... Josko sen jälkeen, kun käyn toisen reissun lähi-Salessa, saan nukuttua. Tai sitten en. Huoh!

jouluk%C3%B6ynn%C3%B6s.jpg

Käynpä tiskaamassa taikinakulhon ja teen kauppalistaa päiväksi. Pitää hakea postista yksi pakettikin jostain automaatista. Tulee samalla käveltyä päivälenkki, kun käy siellä, tulee kotiin ja lähtee uudelleen kauppaan reppu selässä. Tuo reppu on kyllä mainio juttu, ei tarvi käsiään venyttää ja väsyttää.

Hyvää ensimmäistä adventtia!

Ruusuperhonenallekirjoitus.jpg