Eilisiltana otin kuumepillerin rokottajan neuvon mukaan. Yhdeksältä oli niiiiin kylmä, että menin sänkyyni peiton ja kahden huovan alle lämmittelemään ja kuuntelemaan radiota. Taisin jossain välissä torkahtaakin ja heräsin kuuntelemaan Yötoiveita. Puolenyön uutisten jälkeen nousin ylös juomaan teetä, aloin lukea kirjaa ja menin nukkumaan joskus neljän jälkeen. Silti heräsin kahdeksalta pirteänä kuin peipponen.

En kyllä lähde tänään mihinkään, vaan vietän pyjamapäivän.

IMG_0007.jpg

Keittiössä oleva joulukaktus, joka taitaakin olla marraskuunkaktus, vaikka joulukaktuksena ne tilasin, on täynnä nuppuja. Jos oikein muistan, tuon purkin kukat ovat valkoisia ja haaleanvaaleanpunaisia.

IMG_0002.jpg

Eilen oli lumimyräkkäpäivä ja katsoin parvekkeeltani, kuinka eräs auto kesärenkaineen yritti tulla naapuripihaan liittymästä, jossa oli traktorin jäljiltä aikamoinen kinos. Eipä siitä mihinkään päässyt, vaikka kuinka suti. :) Samalla, kun poistin kuolleita kukkia parvekeruukuista, seurasin tilannetta. Kukaan ohimenevistä autoista ei pysähtynyt auttamaan. Puolen tunnin päästä eräs kävelyllä ollut nainen pysähtyi siihen ja pysäytti ohikulkevan miehenkin. Eivät yrittäneet lykätä autoa pois, koska auto oli pihaan tulossa, vaan joku toi lapion ja kuski kaivoi autonsa esiin.

IMG_0003.jpg

Perinteen mukaan pelakuuni kukkii ulkona vielä marraskuussa. Poistin ruukusta kaikki laventelien varret ja pelakuiden ruskettuneet lehdet.

IMG_0005.jpg

Myös krassi kukkii yhä. Pöydän alla mustasilmäsusannat kurottelevat puolimetrisinä piiskoina valoa kohti, mutta annan niiden olla siellä. En ole kastellut yhtään kukkaa partsilla varmaan 1,5 kuukauteen. Silti ne eivät suostu lopettamaan. Vaikka onhan niistä silmäniloa.

Ruusuperhonenallekirjoitus.jpg