telkku%20irti.jpg

Odottaessani eilen jouluelokuvan alkua, näin pätkän Kova laki: Erikoisyksikkö-sarjasta. Kyllä olivat kaikki entiset näyttelijät muuttuneet. Sekä miehiä että naisia oli leikelty ja täytetty sieltä sun täältä ja varsinkin naiset näyttivät aivan kamalilta. Luonnottomilta. Ainakin minun silmiini.

Kun toinen elokuva alkoi, minua kammotti Marlo Thomas, jonka nenä oli kavennettu linnun nokaksi, ihoa kiristetty niin, että silmät olivat kuopissaan viiruina ja poskien täytteet ja muut ihan karmeita. Välillä jäi elokuvan katsominen toiseksi, kun mietin, miksei hän(kään) huomaa, kuinka kammottavalta näyttää?!

Vähän aikaa sitten näin kuvia naisesta, joka haluaa maailman suurimmat huulet. Oli aivan karsea ilmestys. Ihan puistattaa. Mutta sairaus se on sekin.

Ruusuperhonenallekirjoitus.jpg