WINTER - Free animated GIF - PicMix

Lunta on jonnekin tullut parikymmentä senttiä, meille tuli vain pari senttiä. Joskin kovat tuulenpuuskat kinostivat sitä. Minunkin parvekkeeni yksi sisäreuna oli ihan luminen ja oven takana pikkuruinen lumikasa.

Tänään oli sitten vuorossa kalan valmistaminen pöhöttimellä. Ohje täällä.

IMG_0001.jpg

Minulla oli pala kirjolohta. Päätin vihdoin kokeilla jostain näkemääni konstia nahan irrottamiseen. Laitoin kalapalan ritilälle tiskialtaan päälle.

IMG_0002.jpg

Varmuuden vuoksi laitoin sitä kalan käärepaperia alle ennen kuin kaadoin vedenkeittimessä keittämääni kuumaa vettä kalan päälle. Ensin ajattelin, ettei tuosta mitään tule, mutta kun kokeilin tuolta matalammasta päästä lastan kanssa irrottaa, niin sehän lähti kerralla!

Saman paperin päällä kuivasin, öljysin ja maustoin omalla yrttisuolallani kalapalan ennen kuin laitoin sen pöhöttimeen.

Kalan kypsyessä lämmitin eilistä juuressosetta paistinpannulla ja paistoin yhden kananmunan, kun jotenkin teki niin kovasti mieli sitä.

IMG_0004.jpg

Minulla kananmunaan kuuluu aina rakuuna mausteeksi. Sitruunanmehua ja tilliä kalan päälle ja haarukka kohti suuta. Helppoa kuin heinänteko ja varmasti teen toistekin.

Nyt maha täytenä voikin miettiä, mitä sitä sitten tekisi. (Ei varmaan mitään.)

Pysykää lämpiminä!

Ruusuperhonenallekirjoitus.jpg